top of page
Neiti Ranio
Etsi
Writer's pictureNeiti Raunio

TUTOn päävalmentaja Antti Virtasesta tuli vahingossa jääkiekkoilija

Päivitetty: 25. heinäk. 2020

TUTOn uusi päävalmentaja Antti Virtanen opiskeli Peltolan ammattikoulun rakennuslinjalla ja teki luokkansa kanssa oppilastyönä Juhannuskukkulan ammattikoulun lisärakennuksen pohjia. Oppilaat työskentelivät ulkona kovassa pakkasessa ja luokan opettaja istui työmaakopissa.


- Kahdenkymmenen asteen pakkasessa mietin, että tuo lämpimässä istuminen olisi kyllä enemmän minun juttuni ja päätin hakea valmistumiseni jälkeen Tekulle opiskelemaan rakennusmestariksi, Virtanen toteaa.


Samoihin aikoihin Virtanen pelasi jääkiekkoa TUTOn A-junioreissa. TUTO oli tippunut liigasta ja seuran rahat olivat loppu. Niinpä A-junnuja nostettiin suoraan miesten edustukseen.


-Kyllähän me junnuissakin treenattiin, mutta ensimmäistä kesää treenasin ammattimaisesti.

Olin saanut opiskelupaikan Tekulta ja kysyin syksyllä valmentajaltamme Anatoli Bogdanovilta, mitenkäs nuo aamujäät, voisinko olla pois kun aamuisin olisi koulua. Bogdanov ei suoraan kieltänyt kouluun menemästä, mutta luin kyllä rivien välistä vahvan suosituksen olla treeneissä mukana.


Me pelaajat saimme valmennuksesta hyvän pohjan ammattimaiseen ja kurinalaiseen treenaamiseen, lähes koko joukkueemme oli siis vailla miesten pelien kokemusta, Virtanen kertoo.


Kausi oli menestys sekä TUTOlle että Virtaselle, joka 35:llä maalillaan oli maalipörssin kakkonen. Kauden jälkeen Virtasen, Timo Pärssisen ja Aki Uusikartanon hyökkäysketju siirtyi pelaamaan Kokkolan Hermekseen.




Kesällä 2000 Jyväskylästä oltiin yhteydessä Virtaseen kysyen kiinnostaisiko miestä try out -sopimus.


- Olin seurannut TPS:n liigakiekkoa ja unelmoinut liigassa pelaamisesta, joten onnekseni tartuin JYP:in tarjoukseen.


JYP oli organisaatioltaan ja toiminnaltaan SM-liigan eliittiä. Virtanen saavutti JYP:issä kolme runkosarjan voittoa, SM-pronssia sekä seuran historian ensimmäisen Suomen mestaruuden.


Jyväskylässä oli perhe ja elämä oli tasapainossa. Virtanen oli uistelemassa kuhaa, kun Juhani Tamminen soitti ja kysyi kiinnostaisiko palata TUTOon.


- Olin vähän ajatellut vielä ulkomailla pelaamista, mutta ainahan sitä myös haaveilee lopettavansa uran kasvattajaseurassaan. Siihen aikaan olisi vielä ollut valinnavaraa, olisi voinut itse valita, Virtanen nauraa.


Tammisen puhelu oli kuitenkin mukava yllätys. TUTOon palaamiseen vaikutti myös se, että Virtasen koko suku ja lapsuudenystävät olivat yhä Turussa.


Kolmen TUTO-vuoden jälkeen Virtanen muutti takaisin Jyväskylään.

Virtanen ei vielä ollut päättänyt, lopettaako uransa vai jatkaisiko kiekkoilua, joten pitääkseen itsensä pelikunnossa, treenasi hän kesän Suomi-sarjaa pelaavan Jyväskylän Diskosin kanssa.


- Jos ammattimaisuus alkaa maistumaan puulta, kannattaisi liigapelaajien miettiä Mestiksen pelaajia. Vieraspeleistä tullaan kotiin neljän maissa aamuyöllä ja aamulla seiskalta kello herättää palkkatöihin. Suomi-sarjassa taasen pelaajat maksavat itse kaiken – mailat, varusteet ja myöhään illalla olevan jääajan.


Viimeisiä kertoja treenatessani, laitoin putkia jalkaan ja mietin, miten onnekas olen kun sain 18 vuotta pelata työkseni, että sain harrastuksestani vahingossa ammatin, Virtanen summaa hymyillen.


Mestiksen kausi alkaa perjantaina 27.9. 2019.

Antti Virtasen komennossa pelaavan TUTOn ensimmäinen kotiottelu Kupittaan Marli Areenalla Kiekko-Vantaata vastaan lauantaina 28.9. 2019 klo 19.


Juttua muokattu 16.9. klo 12:13. Muutettu TUTOn ensimmäisen kotiottelun alkamisaika.


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.


484 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page