top of page
Neiti Ranio
Etsi
Writer's pictureNeiti Raunio

Kolmannen polven tepsiläinen Tiina Pirilä on tuttu näky kentän laidalla

Päivitetty: 25. heinäk. 2020


Kupittaalla Turun Palloseuran jalkapallopelejä katsomassa käyneet ovat varmasti nähneet Tiina Pirilän, sillä Turun ammatti-instituutissa viestintää ja äidinkieltä opettavan Pirilän harrastuksena on kuvata jalkapalloa kentän laidalla.


- Olen kuvannut aina, olen erittäin visuaalinen ihminen. Kun olin lapsi, meillä kotona piirrettiin paljon. Ja isäni vasta visuaalinen onkin – hän ei voi juoda oluttakaan ruskeasta pullosta, jos siinä on sininen etiketti. Näiden värien yhdistelmä sattuu isäni silmään, Pirilä naurahtaa.


Olemme kunnon urheilusuku. Isäni pelasi jääkiekkoa sekä oli kansallisen tason yleisurheilija pikamatkoilla ja pituushypyssä. Äitini pelasi pesäpalloa ja siskoni hiihti. Edesmennyt enoni Pentti Pihakoivu koulutti erotuomareita ja serkkuni Martti Salonen oli yleisurheilija. Setäni oli aikoinaan mukana tuomassa pingistä Suomeen. Urheilun ympärillä olemme siis pyörineet aina koko suvun voimin.


Pirilän mies ei kuitenkaan ole urheilusta kiinnostunut. Seurustelun alkuaikoina Pirilä vieraili tulevien appivanhempiensa luona ja kävi sunnuntaiaterian aikana alakerrassa muka vessassa. Oikeasti hän kävi alakerran teksti-tv:stä tarkastamassa eri lajien tilanteita ja tuloksia.


- Sydämeni sykkii Tepsin jalkapallojoukkueelle, on aina sykkinyt. Olen kolmannen polven tepsiläinen, syntynyt tepsiläiseksi. Reissaan joukkueen mukana vieraspeleissäkin. Tällä kaudella on kyllä poikkeuksellisesti jäänyt kaksi reissua väliin, kun olin ensin kuvaamassa häitä ja sitten kipeänä.


Pirilän parhaisiin kuviin ei välttämättä liity tiettyjä henkilöitä vaan ennemminkin tiettyjä tilanteita ja mieleenpainuvia muistoja.


- Olen käynyt katsomassa futista ympäri maailmaa, mutta sykähdyttävimpiin hetkiini kuuluvat kyllä FC TPS:n Suomen Cupin voitto ja HC TPS:n Suomen mestaruudet sekä FC TPS:n naisten SM-hopeajuhlat. Niin ja Lukas Hradeckýn Tanskan Cupin voitto, johon lisää tunnelmaa toi tanskalaiskatsomossa edessäni istunut, kotijoukkuetta kannattanut noin 80-vuotias nainen, joka kaivoi kassistaan soihdun ja sytytti sen, Pirilä muistelee hymyillen.



Kuvaamisen ja jalkapallon sekä Turun Palloseuran lisäksi Pirilä kertoo innostuvansa helposti monesta asiasta ja omaavansa kaikenlaisia intohimoja. Maisteriksi valmistumiseen meni aikoinaan yhdeksän vuotta, sillä Pirilä innostui opiskelusta ja haali paljon sivuaineita, sillä naista kiinnosti noin kaikki.


- Luin pääaineenani suomen kieltä. Suomen kielen opintoihin kuului lähisukukielten opiskelu, joten luin viroa ja unkaria. Opiskelin yliopistolla myös ruotsia, englantia, saksaa ja italiaa. Sivuaineinani minulla oli kasvatustieteen ja kotimaisen kirjallisuuden lisäksi tiedostusoppi, puheoppi sekä elokuva- ja televisiotiede. Olisin halunnut opiskella myös poikkitieteellisiä juttuja, kuten arkeologiaa, mutta aikani ei vaan riittänyt ihan kaikkeen.


Hengästyttävältä kuulostavat opinnot veivät toki paljon aikaa, mutta opintojensa ohella Pirilä toimi vielä myös ainejärjestönsä urheiluvastaavana sekä tiedottajana.


- Kuvaan oman työni ohella, joten välillä täytyy muistuttaa itseään, mitä kaikkea kerkeää tekemään ja mitä ei. Minua kiehtoo mahdollisuus oppia aina lisää. Olen ollut vapaaehtoisena jääkiekon MM-kotikisoissa vuodesta 1991 alkaen ja päässyt tekemään satumaisia juttuja. Päässyt seuraamaan alan huippujen työskentelyä. Kaikki tekemiseni tukevat toisiaan. Kaikkea ei voi myöskään mitata rahassa. Hyvät asiat tulevat aina takaisin, jos ei taloudellisena niin henkisenä pääomana, Pirilä summaa.




Pirilän intohimoihin kuuluu myös ruoka ja varsinkin japanilainen ruoka. Keittokirjojakin hän omistaa yhden seinällisen verran.


- Olemme mieheni kanssa friikkejä japanilaisen ruuan suhteen. Olemme viettäneet kaksikymmentäviisi vuotta sushi-perjantaita. Aluksi raaka-aineita oli aika hankala saada, joten pyysimme Brahenkadun China Marketia ottamaan valikoimiinsa myös 'japanilaisia juttuja'.

Nykyään kaupassa onkin oma hylly japanilaisille ruoka-aineille.


Pirilä mainitsee lopuksi vielä yhden intohimonsa kohteen – kotikaupunkinsa Turun ja turkulaisille itsestäänselvän munkin eli Piispanmunkin.


- Joskus kuulee tästä herkusta käytettävän ihan väärää nimeä. Niinpä perustimme yhdessä Dani Saarisen kanssa Facebookin 'Piispanmunkki on piispanmunkki' -ryhmän. Piispis on aina piispis, Pirilä hymyilee.


FC TPS ja KPV pelaavat Kupittaan Veritas Stadionilla noususta Veikkausliigaan torstaina 24.10.2019 klo 18:30.


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy


Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

607 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page