top of page
Neiti Ranio
Etsi
Writer's pictureNeiti Raunio

Kirja, joka sai oman oluen

Päivitetty: 4. tammik. 2021


Kirjan etiketissä on punaisia sydämiä, oluen etiketissä samat sydämet ovat vaaleanpunaisia. Sydänten lomassa lukee seksi. Sydämet kuuluvat Edestä- ja takaapäin -seksipalindromirunokirjalle sekä tälle omistetulle Seksipalindromioluelle.


Merkkihenkilölle omistettu olut, kuuluisan arkkitehdin mukaan nimetty viini ja kaupunginosalta nimensä saanut cocktail. Tuttua ja totuttua, mutta tällä kertaa juoman eli oman oluensa on saanut kirja.


Kyseinen kirja on Alivaltiosihteeri-huumoriryhmästä tunnetuksi tulleen maisteri Simo Frangénin sekä sarjakuvataiteilija Milla Paloniemen syksyllä 2020 ilmestynyt Edestä- ja takaapäin -seksipalindromirunokirja.


Runokirja koostuu Simo Frangénin eroottissävytteisistä runoista ja Kiroileva siili -sarjakuvahahmosta tutun Milla Paloniemen pin-up-henkisistä kuvituksista.


Kaikki Frangénin kirjaan kirjoittamat runot ovat palindromeja eli ne ovat luettavissa samalla tavalla niin etu- kuin takaperin, kirjaimet ovat siis samassa järjestyksessä, aloitit lukemisen sitten alusta tai lopusta.


Olut taasen on Pyynikin Käsityöläispanimon käsialaa. Oluttölkin takakannessa kerrotaan oluen olevan rakkaudella pantua ja tarjoiluehdotuksena kehotetaan nauttimaan kyseistä olutta seksipalindromirunokirjan kera.

Suosituksena olutta (tai mitä tahansa alkoholia) kirjan kanssa! Tähän ei usein törmää, vai törmääkö?

K-market Puhakan kauppias Maria Puhakka kertoo kerran jopa kysyneensä Alkon myyjältä, mikä viini sopisi tietyn kirjan kanssa.


- Se kirja oli hieman tylsä, mutta myyjän suosittelema viini oikein hyvää. Asiantuntevaa palvelua siis, Puhakka naurahtaa.


Puhakan ja hänen ystäviensä Kirjapiiri Viinille kokoontuu puhumaan kulloinkin luettavana olleesta kirjasta ja siemailemaan samalla viiniä, mutta onpa mukana joskus ollut oluttakin.


- Sovimme, että maistelemme sillä kertaa kirjapiirissämme kotimaisten pienpanimoiden oluita. Jokainen valitsi oluen sen mukaan, millainen fiilis kirjasta oli jäänyt. Voimakkaan vaikutuksen tehnyt kirja sai kaverikseen voimakkaan makuista olutta, pliisun tunnelman jättänyt kirja taasen pliisun oluen. Ja sitten keskustelimme niin fiiliksistä kuin kirjasta ja vähän oluistakin.


Kirjojen suurkuluttajaksi tunnustautuva Maria Puhakka iloitsee kirjojen esille tuomista tällä uudella tavalla.


- Tänä päivänä, kun lähes kaikki on sähköisessä muodossa, on hienoa että kirjoihin kiinnitetään huomiota juoman kautta. Kun tämä Seksipalindromiolut saapui hyllyymme ja luin takaetiketistä tarjoiluehdotuksen nauttia olut yhdessä saman nimisen kirjan kanssa, herätti se kyllä kiinnostukseni.


Kirjapiiri Viinille saattaa siis seuraavaksi saada eteensä seksipalindromeja, niin kirjan kuin oluen muodossa.

Mutta mistä idea kirjalle omistetulle oluelle lähti?


Simo Frangén kertoo tehneensä yhteistyötä Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa jo kahdesti aiemminkin. Vuonna 2013 näki päivänvalon Simo Vehnäolut ja kolme vuotta myöhemmin Maisteri Simo, joka oli tyyliltään APA eli American Pale Ale.


- Paneminenhan liittyy sekä seksiin että oluen valmistukseen.

Otin yhteyttä Pyynikin Käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pereen ja hän innostui heti ajatuksesta kehittää kirjalle sopiva olut. Näin paneminen yhdistää sekä olutta että kirjaa, Frangén summaa.


Pyynikin slogan 'Rakkaudella pantu' todellakin sopii Frangénin ja Paloniemen kirjan teemaan.


- Vaikka seksi on vahvasti esillä, ei tästä oluesta tule rivoa vaikutelmaa, koska etikettihän näyttää niin hienolta ja söpöltä sydämineen päivineen. Kirjassammekin käsitellään seksiä iloisena ja luontevana asiana.


- Erityisen kivaa on, että Millan suunnittelema etiketti on persoonallisen näköinen ja siinä on hempeää punaa, erottuu hyllyssä edukseen. Kirja ja olut siis muistuttavat toisiaan, ovat samaa iloista tuoteperhettä, Frangén hymyilee.


Miltä tämä olut sitten maistuu?


Tyyliltään seksipalindromiolut on vadelmalla ja salmiakilla maustettu 4,0-prosenttinen hapanolut eli sour. Makumaailmaltaan hieman samankaltainen kuin laittaisi suuhunsa yhtä aikaa hedelmä- ja salmiakkiaakkosen.


Simo Frangénin etikettiin kirjatuin sanoin: 'Ou ja jeah! Hae ja juo!'


* * *


* Simo Frangénin ja Milla Paloniemen seksipalindromirunokirjaa Edestä- ja takaapäin voi tilata Turun Sarjakuvakaupasta sarjakuvakauppa.fi tai suoraan kustantajalta: taysikasi.fi.


* Pyynikin Käsityöläispanimon Seksipalindromiolutta taasen Turussa myyvät ainakin K-market Puhakka Hämeenkadulla ja Kortteliravintola Arvo Portsassa.


Teksti: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Kuvat: Tanja Raunio ja Pyynikin Käsityöläispanimo

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

589 katselukertaa0 kommenttia

Kommentarer


bottom of page